Suojellaan lapsuutta

(Kirjoitus Ilkassa 2.3.2018)

Lapsuus uhkaa lyhentyä koko ajan ja nuoruus alkaa yhä aiemmin. Lapsuudella on kuitenkin edelleen oma tärkeä tehtävänsä ihmisen elinkaaressa: rauhallinen kasvu ikätason mukaisesti, jolloin lapsen ei tarvitse kantaa liian suuria taakkoja liian aikaisin.

Lapsuudesta ovat nyt kiinnostuneet monet yhteiskunnan tahot. Lapsi nähdään kuluttajana, jonka toivotaan tuovan rahaa kulutusyhteiskunnan pyörittämiseen. Lapsi on elinkeinoelämän kiinnostuksen kohde: kuinka lapsi saadaan mahdollisimman nopeasti työtä tekeväski, tuottavaksi veronmaksajaksi.

Hallitus olisi halunnut perhevapaauudistuksella puuttua perheiden valinnanvapauteen kiintiöimällä lapsen hoidon molemmille vanhemmille riippumatta perheen tilanteesta. Nythän perhe saa käyttää hoitovapaansa niinkuin haluaa, ja uskonkin, että perheiden tekemille ratkaisuille on ollut olemassa selkeät perusteet. Ei kai kukaan usko, että äitejä voidaan pakottaa kotiin?

Lisäksi hallitus olisi halunnut lapset aiemmin kodin ulkopuolelle ”varhaiskasvatuksen” piiriin. (Varhaiskasvatus on sanana sinänsä erikoinen; sillä tarkoitetaan oikeastaan vain päiväkodeissa tapahtuvaa kasvatusta, ikäänkuin kotona ei olisi varhaiskasvatusta.) Monet asiantuntijat ovat sanoneet, että pienen lapsen kotihoito on oikein hyvä ratkaisu lapsen kehityksen, terveyden ja stressitason kannalta. Näitä asiantuntijoita kuunnellaan kuitenkin vain valikoivasti.

Oma lukunsa ovat erilaiset ideologiset vaikuttamispyrkimykset. Jo 10-11 -vuotiaille lapsille näytetään Suomen kouluissa tänä keväänä lyhytelokuvia trans- ja homoseksuaalisuudesta, joissa päähenkilöinä ovat vasta 11- ja 12-vuotiaat lapset. Näistä elokuvanäytöksistä Seinäjoki onneksi luopui, kiitos hereillä olevien aikuisten.

Kati Nummensalo
Seinäjoki

Yhdessä

(Kolumni Eparissa 24.1.2018)

Suomessa on juuri juhlittu 100-vuotiasta itsenäisyyden taivalta. Sen teema ”Yhdessä” osui erittäin tärkeään saumaan, sillä elämme maassamme enemmän erillisyyden kuin yhtenäisyyden aikakautta.

Sekä köyhyys että rikkaus ovat lisääntyneet. Työttömyys on kasvanut. Perheiden rikkinäisyys on yleistä monista eri syistä. Ideologisia ristiriitoja syntyy lisää koko ajan: avioliitto- ja alkoholilaki, maahanmuuttokysymykset, ruotsin kielen asema ja monia muita. Puolueiden riveissäkin on hajaannusta: Keskustasta on irronnut Kansalaispuolue, Perussuomalaisesta Siniset.

Mitä ihmettä se ”yhdessä” voisi olla? Se voisi olla toisen hyväksymistä ja huomioimista riiippumatta hänen asemastaan tai mielipiteistään. Se voisi olla keskustelua erilaisista näkökulmista ja niistä oppimista. Se voisi olla turhan luokittelun välttämistä.

On kai tuo toinen jotain muutakin kuin ”työtön”? Mistä sitä tietää, millainen yritysjohtaja hän on ollut, jos häntä ei tunne? Entä jos työelämä on ollut liian kaukainen tavoite sairastaneen ja kaltoinkohdellun ihmisen maailmassa?

Muistelen vasta edesmennyttä kummisetääni. Hän edusti puoluekentällä täysin eri kantoja kuin minä, mutta kannusti eteenpäin politiikassa. Muistan, kun eduskuntavaaleissa muutama vuosi sitten hän luki kiertueaikataulustani, milloin olen hänen kotipaikkakunnallaan. Siellä hän oli jo saapuessamme vastassa ja juoksi tiukasti halaamaan luvaten äänestää minua. Sille nauroimme molemmat, niin hassua se oli.

Pidän välttämättömänä, että kaupunginvaltuustossa jokainen ryhmä pystyy toimimaan yhdessä kaupungin parhaaksi. Ideologiset erot eivät saa estää yhteisten intressien näkemistä. Kaikkihan me tahdomme, että kotikaupunkimme tai -kuntamme asukkaat voivat hyvin, ettei kukaan syrjäytyisi, ja että meillä olisi hyvät, toimivat palvelut. Useinhan parhaimpaan ratkaisuun tarvitaan useita näkökulmia ja niitä yhdistellen saadaan paras tulos. Seinäjoella olemmekin saaneet luotua aika hyvän Seinäjoki-puolueen.

Kun vielä saisimme hajanaiseen, riitaisaan maakuntaamme Etelä-Pohjanmaa -puolueen! Siinäpä olisi piakkoin valittavalle maakuntavaltuustolle oiva tavoite.

Istuva presidenttimme sanoi osuvasti: ”Pitäisi pyrkiä ennemminkin ymmärtämään kuin tahallaan väärinymmärtämään toisiamme”. Olisiko meillä aikaa hetkisen vielä kohdata se toinen ihminen ja kuunnella, mikä hänen näkökulmansa on ja yrittää ymmärtää sitä? Siitäkin huolimatta, että emme ole samaa mieltä hänen kanssaan, mutta ehkä hänelläkin on perustelut mielipiteelleen?

Itse lupaan vielä paremmin yrittää kuunnella ja ymmärtää. En ehkä silti aina ymmärrä, mutta ei minuakaan ihan aina ymmärretä. Haittaako se? Kerran totesimme erään valtuustokaverini kanssa käsiteltävänä olevasta asiasta, että nyt me kaksi emme kyllä ymmärrä toisiamme, lähdetäänpä tästä kahville. Yhdessä. Hyvät oli kahvit.

Kati Nummensalo
Kaupunginvaltuutettu (kd.)
Seinäjoki