(Kirjoitus Ilkassa 2.3.2018)

Lapsuus uhkaa lyhentyä koko ajan ja nuoruus alkaa yhä aiemmin. Lapsuudella on kuitenkin edelleen oma tärkeä tehtävänsä ihmisen elinkaaressa: rauhallinen kasvu ikätason mukaisesti, jolloin lapsen ei tarvitse kantaa liian suuria taakkoja liian aikaisin.

Lapsuudesta ovat nyt kiinnostuneet monet yhteiskunnan tahot. Lapsi nähdään kuluttajana, jonka toivotaan tuovan rahaa kulutusyhteiskunnan pyörittämiseen. Lapsi on elinkeinoelämän kiinnostuksen kohde: kuinka lapsi saadaan mahdollisimman nopeasti työtä tekeväski, tuottavaksi veronmaksajaksi.

Hallitus olisi halunnut perhevapaauudistuksella puuttua perheiden valinnanvapauteen kiintiöimällä lapsen hoidon molemmille vanhemmille riippumatta perheen tilanteesta. Nythän perhe saa käyttää hoitovapaansa niinkuin haluaa, ja uskonkin, että perheiden tekemille ratkaisuille on ollut olemassa selkeät perusteet. Ei kai kukaan usko, että äitejä voidaan pakottaa kotiin?

Lisäksi hallitus olisi halunnut lapset aiemmin kodin ulkopuolelle ”varhaiskasvatuksen” piiriin. (Varhaiskasvatus on sanana sinänsä erikoinen; sillä tarkoitetaan oikeastaan vain päiväkodeissa tapahtuvaa kasvatusta, ikäänkuin kotona ei olisi varhaiskasvatusta.) Monet asiantuntijat ovat sanoneet, että pienen lapsen kotihoito on oikein hyvä ratkaisu lapsen kehityksen, terveyden ja stressitason kannalta. Näitä asiantuntijoita kuunnellaan kuitenkin vain valikoivasti.

Oma lukunsa ovat erilaiset ideologiset vaikuttamispyrkimykset. Jo 10-11 -vuotiaille lapsille näytetään Suomen kouluissa tänä keväänä lyhytelokuvia trans- ja homoseksuaalisuudesta, joissa päähenkilöinä ovat vasta 11- ja 12-vuotiaat lapset. Näistä elokuvanäytöksistä Seinäjoki onneksi luopui, kiitos hereillä olevien aikuisten.

Kati Nummensalo
Seinäjoki