Kesän jälkeen

(Kolumni Eparissa 8.8.2018) Pari lasta leikki tohkeissaan kuumana kesäpäivänä leikkimökissä, johon oikeastaan ovat jo kasvaneet liian isoiksi. Rivissä oli vedellä täytettyjä limsapulloja, joihin oli tehty etikettejä ja pino itsetehtyjä leikkirahoja.”Me ollaan Irma-lääkäri ja Lyllikki ja nää myy pontikkaa maksan vajaatoimintaan.” Pontikkaleikki kesti päivän, pari, ja vaihtui otusleikkiin. Otusleikissä lasten itsekeksimät otukset valloittavat maailmaa. Kehittäviä tai ei, kivoja olivat leikit.

Auringossa paahtuneet, uimavesissä lionneet lapset kootaan taas näinä päivinä koululuokkiin oppimaan. Oppimisen lisäksi luokissa, käytävillä ja välitunneilla tapahtuu kaikenlaista muutakin. Paljon asioita tapahtuu aikuisilta näkymättömissä, pinnan alla. Arvioidaan monenlaista, joista aikuisilla ei aina ole aavistustakaan.

Kesällä ja lomalla lapsen on yleensä helppoa olla sitä, mitä on: saa käyttää aikansa mihin, missä ja kenen kanssa haluaa ja pukeutua miten haluaa. Arjen alkaessa, kun kootaan lapsijoukot yhteen, näyttää porukka toisille mahdollisuudelta; toisille se on uhka.

Toisten huomioon ottaminen ja kohteliaat käytöstavat ovat tietenkin kasvatuslistalla, mutta meidän aikuisten täytyy saada aikaan hyväksyvä ilmapiiri, jossa jokaisen lapsen elinympäristön, luonteen ja mieltymysten hyväksyntä olisi automaattista.

Meillä monilla on varmasti paljon kokemusta erilaisuudesta: itse olin se pisin tyttö, se eri maasta muuttanut, mitä milloinkin. Muilla jotain muuta.

Omassa luokassani keskustelemme oppilaideni kanssa usein omista erikoisuuksistamme, ja välillä meitä kaikkia makeasti naurattaa. Opeakin alkoi torniin kiivetessä kerran retkellä huimata, ja oppilaat kiipesivät ohjaajan kanssa ylös asti. Oppilaat lupasivat kuvata näköalat opelle ja vilkuttaa ylhäältä iloisesti. Tarvitseeko sinne torniin kaikkien uskaltaa kiivetä, jos muut vilkuttavat hymyillen ja kuvaavat näköalat?

Hyvä(ksyvä)ä alkavaa kouluvuotta!

Kati Nummensalo

luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu (kd.)

Seinäjoki

 

Suojellaan ihmisiä, ei susia

(Kirjoitus Ilkassa 4.3.2018) Kun susihavaintoja tehdään maakunnassa jatkuvasti asutuksen läheltä, jopa pihoista, ja sudet ovat jo käyneet kotieläinten kimppuun, mitä toimenpiteitä asialle aiotaan tehdä?

Mihin perustuu Luonnonvarakeskuksen arvio 150-180 sudesta Suomessa? On päivänselvää, että susien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, kun laumasta irtautuneet yksilöt etsivät uusia elinpaikkoja ja tilaa ei enää ole kuin lähellä asutusta.

On olemassa oikea ja väärä. Oikein on suojella ihmisiä ja kotieläimiä, ei susia tässä tilanteessa. Yksi ainoa kaatolupa, jonka jälkeen heti uusi kotieläinvahinko, osoittaa huonoa tilannetajua.

Herääkin kysymys, kenen intresseissä on arvioida susien määrä noin alakanttiin ja pitää kaatolupien määrä noin minimissä?

Kati Nummensalo

Seinäjoki

Kohtelias keskustelu

(Kolumni Eparissa 2.5.2018)

Asuin nuoruudessani naapurimaassamme Ruotsissa useita vuosia. Sain sieltä Suomeen tullessani tuliaisiksi ja pääomaksi pari hyvää ja käyttökelpoista asiaa: ruotsin kielen taidon ja ymmärryksen, kuinka yhteiskunnassa voidaan keskustella, ”diskutera”.

Olen ollut sittemmin useasti tutustumassa ruotsalaiseen koulujärjestelmään ja yhteiskuntaan ja huomannut keskustelun olevan kovasti voimissaan vieläkin ja saaneensa entistä suuremman jalansijan systemaattisesti kouluissa opetettuna.

Ruotsissahan keskustellaan ihan kaikesta. Työpalavereissa kuunnellaan ja odotetaan mielipiteitä, perusteluja ja näkökulmia. Asioita tarkastellaan eri puolilta ja harkitaan. Kohteliaisuus kuuluu tietysti asiaan. Ruotsin tekemistä yhteiskunnallisista päätöksistä voidaan toki olla monta mieltä, mutta sen keskustelukulttuurista meillä on kyllä Suomessa paljon opittavaa.

Suomessa yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri on edistynyt, mutta se on vieläkin aika töksähtelevää. Keskusteluohjelmissa harmillisen usein näkee selvästi, millä puolella keskustelun vetäjä on. Tämän näki presidentinvaalitenteissä surullisen hyvin. Usein puheenvuorojen pitäjät puhuvat omaa asiaansa reagoimatta edellisiin puhujiin.

Tuskinpa kukaan on absoluuttisen oikeassa keskusteluun ryhtyessään; siksi olisikin hyvä lähteä keskusteluun avoimin mielin ja toisia kunnioittaen. Ei se helppoa ole, sen myönnän, mutta sitäkin voi harjoitella, niinkuin muitakin elämän taitoja.

Sosiaalisen median maailma on tuonut keskusteluun ikäviä, jyrkkiä vivahteita. Toiselle sanotaan sellaista, mitä tuskin kasvokkain kehdattaisiin sanoa. Rumasti kirjoitettu tuskin edistää kirjoittajan asiaa.

Suomessa olisi paljon tilausta laadukkaalle yhteiskunnalliselle keskustelulle maahanmuutosta, ammattiyhdistysten ja yrittäjien asemasta, työllisyyden edistämisestä, uskontojen ja uskonnottomuuden asemasta, sukupuolirooleista ja monesta muusta.

On etuoikeus kuunnella hyvää keskustelua ja vielä suurempi etuoikeus saada osallistua sellaiseen. Se on maailmanparannusta parhaimmillaan.

Kati Nummensalo

kaupunginvaltuutettu (kd.)

Seinäjoki