Kesän jälkeen

(Kolumni Eparissa 8.8.2018) Pari lasta leikki tohkeissaan kuumana kesäpäivänä leikkimökissä, johon oikeastaan ovat jo kasvaneet liian isoiksi. Rivissä oli vedellä täytettyjä limsapulloja, joihin oli tehty etikettejä ja pino itsetehtyjä leikkirahoja.”Me ollaan Irma-lääkäri ja Lyllikki ja nää myy pontikkaa maksan vajaatoimintaan.” Pontikkaleikki kesti päivän, pari, ja vaihtui otusleikkiin. Otusleikissä lasten itsekeksimät otukset valloittavat maailmaa. Kehittäviä tai ei, kivoja olivat leikit.

Auringossa paahtuneet, uimavesissä lionneet lapset kootaan taas näinä päivinä koululuokkiin oppimaan. Oppimisen lisäksi luokissa, käytävillä ja välitunneilla tapahtuu kaikenlaista muutakin. Paljon asioita tapahtuu aikuisilta näkymättömissä, pinnan alla. Arvioidaan monenlaista, joista aikuisilla ei aina ole aavistustakaan.

Kesällä ja lomalla lapsen on yleensä helppoa olla sitä, mitä on: saa käyttää aikansa mihin, missä ja kenen kanssa haluaa ja pukeutua miten haluaa. Arjen alkaessa, kun kootaan lapsijoukot yhteen, näyttää porukka toisille mahdollisuudelta; toisille se on uhka.

Toisten huomioon ottaminen ja kohteliaat käytöstavat ovat tietenkin kasvatuslistalla, mutta meidän aikuisten täytyy saada aikaan hyväksyvä ilmapiiri, jossa jokaisen lapsen elinympäristön, luonteen ja mieltymysten hyväksyntä olisi automaattista.

Meillä monilla on varmasti paljon kokemusta erilaisuudesta: itse olin se pisin tyttö, se eri maasta muuttanut, mitä milloinkin. Muilla jotain muuta.

Omassa luokassani keskustelemme oppilaideni kanssa usein omista erikoisuuksistamme, ja välillä meitä kaikkia makeasti naurattaa. Opeakin alkoi torniin kiivetessä kerran retkellä huimata, ja oppilaat kiipesivät ohjaajan kanssa ylös asti. Oppilaat lupasivat kuvata näköalat opelle ja vilkuttaa ylhäältä iloisesti. Tarvitseeko sinne torniin kaikkien uskaltaa kiivetä, jos muut vilkuttavat hymyillen ja kuvaavat näköalat?

Hyvä(ksyvä)ä alkavaa kouluvuotta!

Kati Nummensalo

luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu (kd.)

Seinäjoki

 

Suojellaan ihmisiä, ei susia

(Kirjoitus Ilkassa 4.3.2018) Kun susihavaintoja tehdään maakunnassa jatkuvasti asutuksen läheltä, jopa pihoista, ja sudet ovat jo käyneet kotieläinten kimppuun, mitä toimenpiteitä asialle aiotaan tehdä?

Mihin perustuu Luonnonvarakeskuksen arvio 150-180 sudesta Suomessa? On päivänselvää, että susien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, kun laumasta irtautuneet yksilöt etsivät uusia elinpaikkoja ja tilaa ei enää ole kuin lähellä asutusta.

On olemassa oikea ja väärä. Oikein on suojella ihmisiä ja kotieläimiä, ei susia tässä tilanteessa. Yksi ainoa kaatolupa, jonka jälkeen heti uusi kotieläinvahinko, osoittaa huonoa tilannetajua.

Herääkin kysymys, kenen intresseissä on arvioida susien määrä noin alakanttiin ja pitää kaatolupien määrä noin minimissä?

Kati Nummensalo

Seinäjoki

Kohtelias keskustelu

(Kolumni Eparissa 2.5.2018)

Asuin nuoruudessani naapurimaassamme Ruotsissa useita vuosia. Sain sieltä Suomeen tullessani tuliaisiksi ja pääomaksi pari hyvää ja käyttökelpoista asiaa: ruotsin kielen taidon ja ymmärryksen, kuinka yhteiskunnassa voidaan keskustella, ”diskutera”.

Olen ollut sittemmin useasti tutustumassa ruotsalaiseen koulujärjestelmään ja yhteiskuntaan ja huomannut keskustelun olevan kovasti voimissaan vieläkin ja saaneensa entistä suuremman jalansijan systemaattisesti kouluissa opetettuna.

Ruotsissahan keskustellaan ihan kaikesta. Työpalavereissa kuunnellaan ja odotetaan mielipiteitä, perusteluja ja näkökulmia. Asioita tarkastellaan eri puolilta ja harkitaan. Kohteliaisuus kuuluu tietysti asiaan. Ruotsin tekemistä yhteiskunnallisista päätöksistä voidaan toki olla monta mieltä, mutta sen keskustelukulttuurista meillä on kyllä Suomessa paljon opittavaa.

Suomessa yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri on edistynyt, mutta se on vieläkin aika töksähtelevää. Keskusteluohjelmissa harmillisen usein näkee selvästi, millä puolella keskustelun vetäjä on. Tämän näki presidentinvaalitenteissä surullisen hyvin. Usein puheenvuorojen pitäjät puhuvat omaa asiaansa reagoimatta edellisiin puhujiin.

Tuskinpa kukaan on absoluuttisen oikeassa keskusteluun ryhtyessään; siksi olisikin hyvä lähteä keskusteluun avoimin mielin ja toisia kunnioittaen. Ei se helppoa ole, sen myönnän, mutta sitäkin voi harjoitella, niinkuin muitakin elämän taitoja.

Sosiaalisen median maailma on tuonut keskusteluun ikäviä, jyrkkiä vivahteita. Toiselle sanotaan sellaista, mitä tuskin kasvokkain kehdattaisiin sanoa. Rumasti kirjoitettu tuskin edistää kirjoittajan asiaa.

Suomessa olisi paljon tilausta laadukkaalle yhteiskunnalliselle keskustelulle maahanmuutosta, ammattiyhdistysten ja yrittäjien asemasta, työllisyyden edistämisestä, uskontojen ja uskonnottomuuden asemasta, sukupuolirooleista ja monesta muusta.

On etuoikeus kuunnella hyvää keskustelua ja vielä suurempi etuoikeus saada osallistua sellaiseen. Se on maailmanparannusta parhaimmillaan.

Kati Nummensalo

kaupunginvaltuutettu (kd.)

Seinäjoki

Kannustava perusturva

(Kirjoitus Ilkassa 8.3.2018) Nykyinen tukijärjestelmä ei kannusta työn vastaanottamiseen. Se on pirstaleinen; yhteensä 140 erilaisen tuen yhteisvaikutukset ja toisensa kumoavat vaikutukset voivat yllättää työntekijän. Ottamalla vastaan pätkätyötä voikin samalla menettää asumistukensa. Nämä kannustinloukut tulisi poistaa.

Tähän on esitetty ratkaisuksi perustuloa, joka korvaisi ehkä 4-5 etuutta, mutta jäljelle jäisi vielä yli sata erilaista nimikettä. Perustulo jaettaisiin automaattisesti kaikille ja rahoitus siihen kerättäisiin palkkaverotusta kiristämällä. Perustulossa ei huomioida yksilöllisiä tarpeita. Niitä ei voida selvittää ministeriön tasolla, joten tilastojen ja keskivertoarvojen pohjalle rakennettu järjestelmä ei välttämättä sovellu kunnolla kenellekään.

Asmo Maanselkä (KD) on kehittänyt realistisen vaihtoehdon, Kannustavan perusturvan, jossa sosiaaliturvan etuudet yhdistyvät yhdeksi tueksi.  Mallin esikuvana on Iso-Britanniassa pilottikäytössä oleva “Universal Credit”.  Siinä tuki maksetaan harkinnanvaraisena, elämäntilanteeseen sidottuna kansalaistilille. Kyseiselle tilille kootaan kaikki saadut työtulot, tuet ja etuudet.  Pienillä tuloilla verotus pysyy alhaalla eikä tuki romahda kerralla. Järjestelmä laskee alkutason jokaiselle tarveharkintaiselle elämäntilanteelle. Siinä huomioidaan mm. lasten lukumäärä sekä asuinpaikkakunta.

Tässä järjestelmässä lyhyenkin työn vastaanottaminen kannattaa aina. Byrokratia helpottuu, kun etuudet yhdistetään ja tukea tarvitsevien ei tarvitse juosta luukulta toiselle. Myös väärinkäytön mahdollisuus poistuu.  Pätkätyöläisten ja pienyrittäjien asema paranee.

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kuvaa Asmo Maanselän (KD) tuoretta kirjaa Kannustava perusturvasanoilla ”hiukset nostattava”. Hiilamo toteaa, että eri intressiryhmistä muodostetut työryhmät eivät ole päässeet lähellekään samaan, mihin Maanselkä mittavassa ja perusteellisessa selvityksessään. Mallia on kiitellyt myös Kelantutkimusjohtaja, professori Olli Kangas. Muutkin puolueet ovat heränneet Maanselän mallille, viimeksi Arto Satonen ja Mari Kiviniemi ovat tarttuneet aiheeseen.

Hiilamoa vielä lainaten ”populistin erottaa vakavasti otettavasta kriitikosta se, että pystyykö hän esittämään vaihtoehtoa nykymallille. Tämän vaatimuksen Maanselkä täyttää hienosti.” Suosittelen lämpimästi tutustumaan Maanselän malliin kd.fi.

Kati Nummensalo, Seinäjoki

Kristillisyyden alasajoa

(Kirjoitus Ilkassa 20.4.2018) Kristillisyyttä ajetaan maassamme tosi ahtaalle. Pieni joukko vapaa-ajattelijoita ja uskonnottomia ajaa niin voimalla agendaansa poistaa kristillisyys kokonaan kouluista ja yhteiskunnasta, että miljoonat kristityt taipuvat hiljaa lähes kaikkeen. Opetushallitus kuuntelee lähinnä ensiksi mainittuja.

Pelko aluehallintovirastoon kanteluista ajaa koulut tekemään varmuuden vuoksi -ratkaisuja, ettei kukaan saa valituksen aihetta. Virsi on lähes lainsuojaton. Perinteen vuoksi Enkeli taivaan ja Suvivirsi saadaan koulun joulu- ja kevätjuhlissa laulaa, mutta siinäpä se melkein sitten onkin.

Samaan aikaan idän uskonnoista tulevat vaikutteet vyöryvät maahamme. Ja ei- en kirjoita nyt islamisaatiosta tässä kohtaa, se on toinen aihe. Puhun idän uskonnoista vaikutteensa saaneista meditaatiosta, mindfulnessista ym. Kristillistä ruokarukousta pidetään kuitenkin nykyisin liian vaarallisena. Puutarhamyymälöissä käyvät kaupaksi buddha-patsaat, mutta Jeesus on täysin poistettu julkisesta katukuvasta. Ettei kukaan vaan loukkaannu.

Onhan Suomessa uskonnonvapaus, myös positiivinen sellainen. On aika pysäyttävä ajatus, jos Suomessa ei enää voitaisi viedä oppilaita adventti- ja pääsiäiskirkkoon. Tottakai on huomioitava uskonnottomat ja muut kuin kristityt oppilaat rinnakkaistilaisuudella, mutta ei kai se nyt ole mikään ongelma?

Kristinuskon sanoma armosta ja huolehtivasta, rakastavasta Taivaan Isästä tuovat turvaa lastemme elämään. Rauhoittuminen ja hartauden kokeminen valmistavat suurten juhlapyhien viettoon. Milloin näistä on tullut niin vaarallisia asioita?

Milloinkohan muuten Suomen tasavallan presidentistä tehdään kantelu aluehallintovirastoon, hänellä kun on ollut tapana toivottaa uudenvuodenpuheessaan Suomen kansalle Jumalan siunausta?

Kati Nummensalo
Seinäjoki

Pidetään kaikki mukana

(Kolumni Eparissa 15.3.) Yhteiskunta on juuri niin sivistynyt, vahva ja menestynyt kuin sen jäsenet ovat. Osa sen jäsenistä hallitsee opiskelun ja työelämän koukerot, mutta kaikki eivät pysy mukana ilman tukea. Elämän alkueväät eivät jakaannu tasan, osaa jäsenistä täytyy yhteiskunnan tukea pitkin elämän matkaa, jotta he pysyvät mukana. Näin viisas yhteiskunta toimii. 

Perheet pärjäävät vaihtelevasti. Toisissa perheissä vanhemmuus on ehjää ja vahvaa, toisissa vanhempien omat vaikeudet ovat niin suuria, että lapsen kasvuun liikenee vanhemmilta vain vähän tukea, jos ollenkaan. Tässä lapsen terveeseen kasvuun tarvitaan yhteiskunnan apua: päiväkodin ja koulun henkilökuntaa, perhe- ja neuvolatyöntekijöitä. Vanhemmatkin tarvitsevat apua näiltä samoilta tahoilta, lisäksi mielenterveys- ja päihdepalvelut voivat hyvinkin olla avainasemassa perheen hyvinvoinnissa. 

Koulussa osa oppilaista oppii kuin itsestään, osa tarvitsee oman opettajan lisäksi laajan ja moniammatillisen tiimin tuen. Pidän tärkeänä erityisopettajien, ohjaajien, kuraattorien ja psykologien työpanosta; heitä täytyy palkata riittävästi. 

Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Heidän auttamisellaan on kiire! Unohtaa ei voi myöskään ikäihmisten ongelmia: yksinäisyyttä, sairauksia, mielenterveys- ja päihdeongelmia.

Työttömien ryhmä ei ole mikään yhtenäinen joukko, joka on työllistettävissä, kun sopivat työpaikat löytyvät. Osalla on takana niin paljon epäonnistumisia, että epäonnistujan identiteetti on jo muodostunut. Tarvitaan tukea sen vakuuttumiseen, että kelpaa.

Kaikkeen ei tarvita ammattilaisia, budjetointia eikä toimintasuunnitelmia. Toisen ihmisen kohtaamista ja myötätuntoa tarvitsevat kaikki, vahvimmatkin. Ei maksa mitään, kun tavallinen ihminen kysyy toiselta: ”Mitä kuuluu?” ja pysähtyy hetkeksi. Tänään sain surusilmäiseltä puolitutultani tuohon kysymykseeni aran ja ahdistuneen vastauksen työttömyydestä ja sairaudesta. Eihän minulla ihmeellisiä vastauksia eikä ratkaisuja ollut tarjota, mutta jo vartin keskustelun jälkeen kirkas hymy syttyi vastaajan kasvoille; hän oli saanut jakaa huolensa. 

Jokainen on arvokas, lahjakas ja kaunis, mutta kaikille sitä ei ehkä koskaan ole sanottu. Loppuun lainaan Mariskan parin vuoden takaisen Mestaripiirros-laulun sanoja, laulun, joka ikävä kyllä ei kelvannut Suomen kouluihin. ”Sinä päivänä kun Luoja teki sinut, hän ei muuta tehnytkään. Heräs aikaisin, otti kynän käteen, rupes siinä piirtämään. Se kuva oli kaunis, ihme suorastaan.”  

Kati Nummensalo 

Kaupunginvaltuutettu (kd.) 

Seinäjoki

 P